24.12.2009 - 00:24
Niin se joulu vaan tulla tupsahti! Onneksi saatiin sentään kunnon lumi maahan, että joulu ihan oikeasti tuntuu joululta! :D Tämä kuukauden loma koulusta ja vapaus koulutehtävistä tekee jo paljon, saan enemmän aikaa itselle ja eläimille. Kyllä tätä on nyt odotettukin jo monta kuukautta. Nyt jouluna ja uuden vuoden vaihteessa on jännät paikat monellakin tapaa. Ensinäkin meidän Pata ja Tora täyttävät aattona vuoden!
Padan astutus on vähän jäänyt heikolle näiden useiden sattumuksien vuoksi, mutta onneksi tämäkin asia saadaan pian toiselle mallille. Pata lähtee 25.pv astutukseen lilac urokselle ja sitten jäämme jännityksellä odottelemaan mahdollista jälkikasvua. Pata tosiaan tulee sitten kotiin jatkamaan odotustaan ja synnyttämään, kun se todetaan kantavaksi. Voimme siis jäädä haaveilemaan tammi-helmikuulle lilac ja black poikasista, myös kuviolliset ovat mahdollisia. :)
Oprah sai vitamiini kuurinsa ja nyt on alkanut masu pyöristymään. Haen huomenna vaa'an lainaksi ja jäämme seurailemaan, josko neiti nyt vihdoin ja viimein jäisi kantavaksi. Toivon mukaan kaikki menisi tällä kertaa mahdollisimman hyvin. Myös Kaija ja Xuu ovat tarkkailun alla, sillä niille odotellaan myös poikueita syntyväksi ensi vuoden puolelle. Kaijalle tämä tulee olemaan viimeinen poikue ja Xuulle ensimmäinen. Olen hyvin tyytyväinen uros valintoihini näiden naaraiden kohdalla. Toivottavasti uroksilta periytyisi jotain toivottua jälkikasvulle. ;) Hyvin blue voittoisesti aloitetaan tämä tuleva vuosi 2010, mutta lilac ja black pareja olen myös aikeissa yhdistää alkuvuodesta.
Tänään muuten saapuivat kauan kaipaamani ja haaveilemani Gorm hyllyköt! Nyt enää tarvitsee odotella loppuja uusia akvaarioita ja niiden verkkokattojen/väliseinien valmistumista. Sitten gerbut pääsevätkin uusiin, uudelleen sisustettuihin akvoihin. Olen aikeissa totuttaa gerbiileistä kuusi laumaa; kaksi uros- ja neljä naaras laumaa. Saa nähdä miten tämä tulee onnistumaan, ainakin yritys on kova, jos ei muuta. :)
Gerbolaamme on myös nyt joulun tienoilla muuttamassa muutama uusi gerbiili neiti ja poika. Lisää kauniita ja komeita lilaceja ja blackejä hienoista suvuista siis odotettavissa! :D
Niin ja viimeinen uutinen(vaikkei vähäisin) meinasikin unohtua! Kuten osa varmastikin on huomannut, ovat nämä sivut alkaneet pikku hiljaa tyhjentyä.. Olen alkanut nyt joululomalla väkertämään uusia ja selvempiä kotisivuja kasvatukselleni. Sivut julkistan vasta tammikuussa, mutta tämä blogi tulee aina olemaan osa sivustojani. Tulen vast edes kirjoittamaan tänne kaikki kuulumiset.
Ei kai tässä sitten sen kummempia, rauhalliset ja ikimuistoiset joulut kaikille<3

31.08.2009 - 14:34
Tämä kuukausi on ollut suhteellisen mielenkiintoinen tapahtumiltaan. Tuossa kuun puolessa välissä meille syntyi kauan odotettu ensimmäinen poikanen 3,5 vuoteen, mutta pian ilo muttui suruksi, kun sain tietää taas kerran, mitä tämä kasvattajana oleminen todellisuudessa kaikkine epäonnistumisineen oikein on. Pikkuinen black nakki nukkui pois vuorokauden ikäisenä ja suru oli suuri. Poikaselle oli jo suunniteltuna ennalta kaiken näköistä, koti olisi ollut valmiina ja kasvatukseenikin olisin sen mieluusti jättänyt. Poikanen oli mielestäni ihan hienosta yhdistelmästä syntynyt, kun isä oli oma kasvattini, kookas, terve, suht tumma, pienet merkit omaava, persoonallinen nallekarhu ja emo oli täysin black -suvun omistava L1:n saanut kaunis, tumma ja linjakas naaras. Harmitti kyllä niin vietävästi tuo koko juttu ja siinä sisarusteni kanssa itkeskeltyämme 9 -vuotias pikkusiskoni tuumasi: "Ehkä Jeesus kanteli Herralle, että meille on syntynyt yksi poikanen ja Herra sopi luontoäidin kanssa, että otetaan se Taivaan kotiin asumaan, kun nuo ovat muutenkin kasvattaneet niin kilttejä ja ihania lemmikki gerbiilejä. Herra halusi varmasti meiltä yhden poikasen, meidän pitäisi olla iloisia, että sillä on nyt hyvä koti." Niin kai se sitten on.. Toivotaan, että vauvalla on nyt hyvä olla siellä Herran huomassa mummo ja pappa gerbiilien kanssa. :)
Tuohon sitten päättyikin tämän kuukauden suruaika ja Herra päätti antaa meille poikasesta maksuksi ihmeen. :) Meidän 3,5 -vuotias lilac uros sai sittenkin yli puolen vuoden yhdessä elon jälkeen kämppiksenä asuvan naaraansa kantavaksi! Eilen meille sitten pyörähtikin tuossa n. klo 19.30-20.45 neljä pientä poikasta pesään! Olen ollut aivan ikionnellinen, että näin tapahtui sillä olen ihan tosissani luullut, että tuo suht hyvä lilac -kantani on mennyttä elämää, kun en saanut mistään ajoissa poikasta jatkamaan sukua. Poikaset ovat ihan keskikoon luokkaa, voivat hyvin ja emo hoitaa niitä erittäin moitteettomasti. Veikkaan, että poikasissa on kolme lilacia(joista yksi jää itselle) ja yksi Pew tai dove. Vanhemmista voisin vielä sen verran mainita, että uros on ihan ensimmäinen kasvattini, ei ole käynyt virallisissa, mutta pet luokassa esiintynyt erittäin edukseen. Kookas, kiltti, kesyin, reipas ja rauhallinen Stuart Littlen näköinen sylilöllykkä, jolla oli nuorempana(vanhuuden mukana haalistunut) varsin kaunis lyijynharmaa, tiheä turkki. Uros on ollut aina ylpeyden aiheeni, mahtava lemmikki gerbiili kaiken kaikkiaan! ;D Emä taasen on erittäin kaunis, mahtavan muumipeikko hännän omaava, kiltti, vilkas, kesy, huolehtiva, hienon otsaspotin omaava lilac pied naaras. Saanut palkintoja sekä virallisella että pet puolella. Hauska, menevä ja persoonallinen neiti kaiken kaikkiaan. :)
Kuulin muuten tässä hiljan, että Hertan velipuoli(?)/ Padan velipoika oli saanut Rop1 ja MV - certin Joensuun näyttelyistä. Onnittelut täältäkin mahtavasta tuloksesta ja voitosta! :D
Lisäksi saamme syyskuun lopulle odotella viimein ja vihdoin blue poikasia! Bond oli päättänyt ottaa ohjat omiin tassuihinsa vähän etukäteen ja vääntää/kangeta väliverkkoa sen verran, että pääsi pudottautumaan naaraan puolelle. Nyt pariskunta sitten asustelee ihan moitteetta yhdessä. :)
30.06.2009 - 19:43
Niin se heinäkuukin vain jo ehti tulla, ennekö kerkesin päivittelemään sivuja. Nämä viime kuukaudet ovat olleet vähän tappiollisia ja surullisiakin. Poikassuunnitelmia on saanut muuttaa yhtenään, yksi naaras ei nähtävästi tule millään kantavaksi, yhdellä uroksella on jutut ihan hakusessa, kaksi naarasta tappeli keskenään aika pahoin(molemmat onneksi nyt kunnossa), kaksi naarasta on nukkuneet pois, yksi naaras pudottanut painoaan aika huomattavasti jne... Kyllä nyt saa olla peukut pystyssä, että nuo kaksi loppukesän poikuetta edes syntyisivät onnellisesti ja kaikki menisi näin muuten hyvin. Vilille(sheltti) on selvästi iskenyt nyt vanhuus. Reppana jaksa enää aamulenkilläkään tehdä lenkkiä loppuun ja illasta se menee jo seittemältä maate. Snorri(vanhempi marsu) alkoi pudottaa karvojaan(mitä skinnyllä niitä nyt muutenkin on niin vähän) jaloista ja nyt nilkat ovat miltei kaljut. Se on myös laihtunut hirveästi yhtäkkiä. Eläinlääkäri ei osannut sanoa ei juuta ei jaata, ja nyt odotamme toiselle eläinlekurille aikaa. Snorri syö todella hyvin, liikkuu ja juo ja on kaikinpuolin muutenkin normaali. En käsitä mikä ihme sillä voi olla? Toivottavasti tuokin nyt selviää sitten ensi viikolla... Sitten näitä sivujen päivityksiä:
* Xiquan väri vaihdettu cappuccinosta -> cappuccino piediksi.
* Aavehaltian Åbo RIP 16.5.-09 ja Aavehaltian Aamu RIP 27.6.-09 (vanhuus)
* Varglyans Festis RIP 30.6.-09 (löytyi pesästään pois nukkuneena)
* Uusimpien gerbiilien tiedot(ja osalle kuvat) lisättynä
* Joitain tietoja muokattu/lisätty gerbiileille
* Gerbiilien ja marsujen näyttelytulokset/ja pisteet lisättyinä erikseen jokaisen kohdalle
* kolme gerbiili pariskuntaa asuvat yhdessä!
09.04.2009 - 00:56
Taas on kuukausi ehtinyt vierähtämään ennenkö olen kerennyt tänne kirjoittelemaan. :P Tumppi ja Hertta asuvat nyt onnellisesti yhdessä ja pesiäkin on koottu yhteistuumin useita. Astumisiakin on nähty muutamia kertoja, että saas nyt nähdä syntyvätkö nuo kevät palleroiset niin kuin olin suunnitellut. Tosiaan rairuohot on eläimille istuteltu itämään ja Mariska jo kovaa yrittää käydä nyysimässä heinän alkuja. :D Saa koko ajan vahtia, ettei poika pääse kipoille, että muutkin saisivat pääsiäisherkkuja. Olen yrittänyt joitain kirjoitusvirheitä korjailla ja tietoja lisäillä sivuille minkä tässä nyt olen keriinnyt. Pitäisi porukan painotietojakin vähän uusia ja kuvia samaten. Nuoriso sen kun kasvaa kovaa kyytiä, kohta tunnista edes omiksi. :'D Tuurin näyttelytkin sen kun vaan lähenevät. Pitää oikein tarkkaan miettiä, että ketä lähtee gerbiileistä viemään ulkomuotoluokkaan ja ketkä menevät pettiin. Nakuliinit ainakin ovat lähdössä, samoin tämä gerbiili nuoriso. Päätin, että Lapuan näyttelyt olisivat Ruskalle ja Tumpille viimeiset, ohan pojillakin jo sen verran ikää, että saavat pyhittää viimeiset lepopäivänsä yms. Herttaa ei näyttelyissä nyt sitten nähdä, jos se päättää poikaset ajalleen pyöräyttää. Gerbolaamme on saapumassa uutta vertakin tässä tämän kuukauden aikana. Oikein jännityksellä odotan, että mimmosia veijareita meille oikein mahtaa saapua. :) Sen verran voin vinkata, että gerbolaan tulee uusien kaverien saavuttua täys akkavalta! Kerrankin näin päin. Mutta.. eipä tässä sen kummempia. Hyvää pääsiäistä (ja ehkä mämmiä) kaikille! :)
05.03.2009 - 21:03
Juu-u, näinhän sitä sitten pääsi käymään. Maaliskuun alku vaikutti erittäin mukavalta, oli mm. äiteen 45 -vuotis synttärit,
mutta samaisena aamuna siskoni löysi ikiuneen vaipuneen Tuhkiksen. Porukka on ollut vähän alamaissa nämä viime päivät.
Tuhkis oli meille kaikille hyvin rakas lemmikki ja.. niin.. Vähän hankala kirjoittaa mitään, kun tulee aina niin surullinen olo, kun ajatteleekin koko asiaa.
Ei kai tässä muuta, päivää kerrallansa mennään. Se tosi asia on vain hyväksyttävä, että kaikki ei ole ikuista, kaikki me täältä lähdemme aikanaan.
~On kaunis pieni tyttöni nukahtanut ikiuneen. Ei pikkuinen enää rubiinin punaisia silmiään avaa, vaikka kuinka nimeltä kutsumme. ~

|
Kirjoittaja
Pienimuotoista gerbiilien kasvatusta väreissä lilac ja blue(black). Lemmikki kaartiin kuuluvat marsut, gerbiilit, linnut ja koira. Tervetuloa tutustumaan blogiini!

Marica Toppari
marica.toppari@gmail.com
62100 Lapua
|